Moi,tänään ajattelin kertoo vähä musiikista. Eli musiikki on mulle kaikki kaikessa,kuuntelen musiikkia joka päivä ja teen myös omia biisejä,jos sitä joskus olisi bändi tai lähtis fiittaa jollekkin. En mä tiiä mitä muuta musiikista kertoisin joten tässä tulee muutama lempi artisti tai sellainen jonka musiikkia tulee kuunneltua mutta ei oo niin lempi laulaja. Kuuntelen tosiaan niin suomalaista kuin ulkomaista musaa.
lauantai 30. kesäkuuta 2018
torstai 28. kesäkuuta 2018
Uudet hiukset
Hei jälleen. Kävin tuossa ennen juhannusta parturissa leikkaa hiukset,tai no en parturissa silleen,iskän vaimo leikkasi kotona on parturikampaaja. Tässä ensviikolla värjään vaalealla ja pinkkillä mun hiukset niistä kuvia myöhemmin nyt tulee kuvia vain näistä leikatuista hiuksista.
Multa on kysytty että oonko käynyt parturissa niin joo kyllä olen. Tässä nyt sitten näätte lopputuloksen
tiistai 26. kesäkuuta 2018
Juhannus
Ajattelin kertoo vähän juhannuksesta, eli olin juhannuksen iskän luona,vietin juhannuksen isän ja kahden pikkuveljen kanssa. Mummu,täti,serkku ja niiden koirat kävi grillaa täällä. Katotiin Uuno elokuvia ja oltiin aika paljon sisällä kun täällä satoi vettä melkein koko juhannus,välillä paistoi aurinko mutta kun ulos päästiin alkoi satamaan. Tuossa my weekend olikin kuvia myös juhannuksesta mutta laitan tähänkin vähän. Miten teidän juhannus meni ja mitä teitte juhannuksena?
Mutta tässä nyt lyhyesti mun juhannus
sunnuntai 24. kesäkuuta 2018
maanantai 18. kesäkuuta 2018
Mitä aijon vielä tänä vuonna
Eli tarkoitus olisi vähän valaista mitä aijon tehä vielä tänä vuonna.
No ekana alan miettii lähenkö töihin vai kouluun, lähen varmaan uudelleen psykologin testeihin ja uusi kämppä ois syksyn pintaan tiedossa.
Sitten on kaverin kaa mietitty jos lähettäisi käymään powerparkissa ja Tuurissa ja kaveriporukalla mökille.
Auto se pitäisi laittaa kuntoon ja viedä katastukseen pääsis taas rullailee ympäri suomee.
Sitten varmaan yritän perheen kaa hengailla ja muiden kavereiden.
Ei mulla hirveenä sinällään oo suunniteltua tekemistä tälle vuodelle mutta tuossa ainakin ne mitkä nyt tuli mieleen.
Näitä postaus ideoita saa edelleen ehdottaa niitä nyt on jo jonkun verran ehdotettu ja tulee tässä jatkossa nyt enemmän,ehkä mää kuitenkin kirjoittelen mieluummin niitä tänne.
Tuli tuossa kesän alussa käytyä kahtoo teflon brothers montturockissa tässä loppuun siitä kuva.
sunnuntai 17. kesäkuuta 2018
Pitkästä aikaa
Hei, ajattelin pitkästä aikaa kirjoittaa blogia.
Tää on jäänyt niinku vähän kaikki, nyt on aikaa kirjoitella.tosiaan se on jo vuosi 2018 ja ensviikolla juhannus, itellä ei erikoisia juhannus suunnittelemia ole. Mietin tässä että tykkäisittekö ennemmin lukea mun päivityksiä vai alkaisinko tehä YouTubeen videoita näistä, niitä postauksia saa ehotella että jos kirjoitan vaikka niitä tänne.
Välillä ei taho keksiä mitä tänne kirjoittelee niin tarvis vähän lukijoiden apua.
Mutta nyt näin pitkän tauon jälkeen voisin kertoa vähä itsestäni, eli oon 25 vuotias nainen täytän syyskuussa 26. Asun Nivalassa omassa kämpässä. Tällä hetkellä en oo töissä tai koulussa mutta tarkoitus hakea jonkunlaista työtä, mun perheeseen kuuluu isä,äiti,äitipuoli,isäpuoli, 4 siskoa, 3veljee ja 2koiraa. En harrasta mitään mutta treenaan päivisin jos sitä ois kesäkunnossa 2020.
Mutta tässä nyt jotain ja ehotelkaa Tosiaan aiheita tänne ja mitä mieltä ootte teenkö videoita